Merkityksettömiä hetkiä/ Meaningless moments (2016-2018)

Vaelsin pitkin Pariisin katuja kuin entisaikojen flãneur  ja imin suurkaupungin ilmapiiriä kahviloineen, patonkikauppiaineen ja kodittomine pakolaisineen. Sitten Rue du Poissoniere -kadun kulmauksesta löysin kuvauspaikan, pankin käytöstä poistetun peilioven. Aloitin kuvaamaan ohi kulkevia ihmisiä peilin heijastavan pinnan kautta. Jätin peilipinnan graffitit ja siinä törröttävän ovisilmän kuvan etualalle – minulle ne olivat kuin metafora aikamme jännitteistä ja tarkkailun alla olemisesta.

Kokosin kuvistani kollaaseja, joita sitten pilkoin ja kokosin uudestaan tietokoneella. Halusin kuviini tunnelman, joka sisälsi yhtäältä hilpeää jalkojen ja valojen ja varjojen vilinää, toisaalta monotonista toistoa, ihmisten virtaa ja väenpaljoutta mutta myös pelon ja vierauden tunnetta. Kuviin tulee näkyviin oma historiani, erilaisten kaupunkikokemusten fiktiivinen ja alitajuinen kollaasi. Pariisi-kokemuksen kaleidoskooppimainen moninaisuus ei olisi millään asettunut yhteen ratkaisevaan hetkeen Cartier-Bressonin tyyliin. Sen sijaan löysin sen tuhansista sinänsä merkityksettömistä hetkistä, jotka sarjallisuus ja toisto pelkistää uusiksi merkityksiksi.

MEANINGLESS MOMENTS

I ended up in Paris. I wandered there like a Flaneur of the old times and sucked in the atmosphere of the metropolis with its cafes, baguette sellers and homeless refugees. Then at the corner of the Rue du Poissoniere I found a filming spot, a decommissioned mirror door of the bank. I started to film the passers-by through the reflecting surface of the door. I kept the graffiti and the peep hole sticking out of the door on the front - For me they were like a metaphor of the tensions of our time andof being under surveillance.

I continued in my role as literally a film director at home when I gathered my pictures into collages, which I then cut up and combined again with the computer. I wanted to capture an atmosphere that included cheerful bustle of feet, lights and shadows, on the other hand monotone repetition, flow of people, concourse, but also a feeling of the fear and of the alienation. My own history emerges in the pictures. They are a fictional and subconscious collage of the city experience. The kaleidoscope-like diversity of the experience of Paris would never have settled into one pivotal picture in the style of Cartier-Bresson. Instead I found it in thousands of seemingly meaningless moments, which serialism and repetition reduces into new meanings.

About the Author: