CONTEMPORARY PHOTOGRAPHY

Exhibition: Huhtikuu on kuukausista julmin 2021

Ryhmänäyttely päätettiin järjestää Taidekeskus Ahjossa pandemian keskellä 2021. Taiteilijat olivat Lapin ammattikorkeakoulun kuvataiteen yksikössä vuosina 2013 - 2019 opiskelleista kuvataiteilijoista. Näyttelyn teemana oli sitaatti T.S. Elliotin teoksesta Autio maa.

Näyttely käsitteli ihmisen osaa maailmassa joka etenee koko ajan suuntiin, joiden ristiaallokossa ihminen enemmän tai vähemmän hämmentyneenä joutuu hakemaan reittejään ymmärtää mistä oikein on kysymys. Teokset olivat lähtökohtaisesti ryhmän jokaisen jäsenen panos tuon kysymyksen ymmärtämiseen. Vastauksia on haettu niin eksistentialistisista pohdinnoista, kuin omaa elämää pysäyttävistä kokemuksista ja oivalluksista. Vastaukset joutuu jokainen kuitenkin löytämään yksin.

Teokset: Miljoonalaituri, Valkoinen järvi

Kaksi kuvaa pettymyksestä. Mies etsii jäälakeuden reunalta kadonneita lapsuuden säkeitä. Hopeinen vene makaa teloillaan, mustat rangat kasvaneet kylkiin kiinni. 

 

 

About the Author: